Turun yliopiston kuoro

Kuoron toiminta

Harjoitukset

Kausittaisissa koelauluissa valitut laulajat kokoontuvat syys- ja kevätkaudella joka torstai Turun Yliopiston Arcanum-rakennukselle harjoittelemaan. Tarvittaessa järjestetään myös stemmaharjoituksia.

Kolmetuntisten harjoitusten jälkeen kuorolaiset kerääntyvät Proffaan kellariin "aftersingeihin". Siellä vaihdetaan kuulumisia sekä lauletaan juomalauluja yms. materiaalia, joita ei ehditä harjoitella virallisissa harjoituksissa.

Kuoro järjestää keväisin ja syksyisin yleensä kaksi harjoitusviikonloppua, joiden aikana toisaalta istutaan koko viikonloppu laulamassa, mutta joissa ohjelmisto yleensä etenee enemmän kuin kuukaudessa normaalitahdilla pidetyissä harjoituksissa. Viikonloput ovat myös tärkeä voimavara yhteisöllisyyden kannalta.

Konsertit

Kuoron viralliset konsertit ovat adventtikonsertti yhteistyössä CMT:n kanssa sekä kevätkonsertti. Joulukuussa järjestetään usein myös yksi tai useampi kuoron oma joulukonsertti, tai vaihtoehtoisesti syyskonsertti jo aikaisemmin syksyllä. Tämän lisäksi helmikuussa järjestetään kvartettikonsertti, jossa esiintyvät kuoron sisäiset pienryhmät, sekä pienimuotoisempi kvartettiklubi marraskuussa.  

Kenraaliharjoitukset Logomolla ennen Turun yliopiston 100-vuotisjuhlaa, helmikuu 2020

Perinteisten keikkojen lisäksi kuoro osallistuu myös muihin vaihtuviin projekteihin, joita olivat muiden muassa syksyn 2018 The horror -konsertit TFO:n kanssa, syksyn 2019 syyskonsertit yhdessä WiOL:in kanssa, sekä Mikko Heiniön säveltämän Turun yliopiston 100-vuotisjuhlakantaatin "Syvyyden yllä tuuli" kantaesitys TFO:n kanssa keväällä 2020.

Pienryhmäkeikat

Koko kuoron konserttien lisäksi kuorolla on vuodessa useita kymmeniä pienryhmäkeikkoja. Pienryhmät koostuvat tyypillisimmin kahdeksan laulajan muodostamasta tuplakvartetista, jossa on kaksi laulajaa kustakin stemmasta.

Pienryhmälaulaminen eroaa voimakkaasti ison kuoron kanssa esiintymisestä, sillä pienryhmässä yksittäisen laulajan vastuu on selvästi suurempi. Pienryhmäkeikat ovat kuitenkin sekä palkitsevia ja opettavaisia.

Matkat ja tapahtumat

Kuoro myös tekee säännöllisesti reissuja sekä kotimaahan että ulkomaille. Keväällä 2018 kuoro matkasi Kaunas Cantat -kuorofestivaaleille Kaunasiin. Keväällä 2019 kuoro matkasi Tampereelle Tampereen sävel -tapahtumaan, jossa ansioitui kahdella kultaleimalla.

Tampereen sävel 2019

Kuoro on myös useasti osallistunut Pohjoismaisiin opiskelijajuhliin tai tuttavallisimmin Nysseen (NSSS - Nordic student singers' summit), joka järjestetään kolmen vuoden välein. Edellisen kerran NSSS järjestettiin Oulussa 2017. Keväällä 2020 kuoron oli tarkoitus osallistua NSSS 2020:een, joka olisi järjestetty Norjan Trondheimssa. Tapahtuma peruttiin kuitenkin koronapandemian takia. Seuraavan kerran NSSS järjestetään vuonna 2025.

Turun yliopiston kuoro ry
Rehtorinpellonkatu 4 B, 2. krs
20500 Turku
Y-tunnus: 1052300-8
sposti: hallitus@yliopistonkuoro.fi